Terveiset Jorma Haavistolta, mestarijäseneltämme:

Graafikon taivalta 50-luvulta lähtien
Ensimmäisen kosketuksen taidegrafiikkaan sain Oulun lyseossa 50-luvun alussa. Meillä oli silloin lukioluokilla vapaavalintaisena aineyhdistelmänä kuvaamataito-ranska, jossa olin mukana. Opettajamme taiteilija Mikko Asunto luennoi meille taidegrafiikan tekotavoista. Linoleikkausta kokeilimme myös käytännössä, vaikka minua niihin aikoihin kiinnosti piirtämisen ohella akvarelli- ja öljymaalaus. Kuvaamataidon luokan seinällä oli edustava valikoima maamme johtavien, vanhemman polven graafikoiden vedoksia, joita vaivihkaa ihailin.

Suomen Taidegraafikoilla oli 50-luvulla tapana pitää grafiikan kiertonäyttelyitä. Näin sellaisen sattumalta Savonlinnassa ja muistan viipyneeni tuossa näyttelyssä tuntikausia ajan kulun tyystin unohtaen. Sain silloin tartunnan mustavalkoiseen ilmaisuun, joka tuli hieman myöhemmin näyttelemään tärkeää osaa elämässäni. Ammattiopinnot ja armeija jarruttivat jossain määrin kuvataiteen harrastamista. Olinkin perin helpottunut tämän ajan päätyttyä, kun pääsin taas piirtämään ja maalaamaan.

Tie graafikoksi
Graafikoksi ajauduin oikeastaan sattumalta, kun ystäväni, oopperalaulaja Martti Talvela tilasi minulta exlibriksen. En kehdannut kieltäytyä, vaikka en hallinnut kohopainoyekniikkaa. Lupasin yrittää. Tätä linolaattaa kaivertaessani muistui mieleeni puupiirros, jossa tekniikka on linoa muistuttava. Materiaaliksi onnistuin hankkimaan aluksi leppälautaa erään puusepän verstaan vintiltä. Työvälineeni olivat varsin alkeelliset: puukko, jokin taltta ja omatekoinen värinsiirtotela sekä möykky painoväriä Vaasa-lehden kirjapainosta. Vedokset otin makulatuuri- tai silkkipaperille.

Puupiirroksia alkoi tulla varsin nopeaan tahtiin ja illan tullen oli kotini lattia lastujen ja märkien vedosten peitossa. Työhuoneen puute alkoi kuitenkin haitata siinä määrin, että sitä oli ruvettava etsimään. Onnistuin lopulta vuokraamaan pähkinän kuoren kokoisen 12 m2 ateljeen vailla mukavuuksia. mm. vesijohto puuttui. Liikuntaa sain sopivasti pyöräillessäni Palosaarelta kaupungin Hietalahden puoleiseen päähän.

Näyttelytoimintaan mukaan
Työskentely grafiikan kanssa alkoi ennen pitkää kantaa hedelmää. Onnistuin v. 1959 saamaan pari puupiirrostani ensikertaa Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttelyyn Kuopiossa. Saman vuonna pidin debyytinäyttelyn Vaasassa. Puupiirrokseni, joita oli esillä, akvarellien ohella herättivät huomiota, sillä täällä elettiin silloin eräänlaisessa grafiikkatyhjiössä. Eräät vanhemmat vaasalaistaiteilijat, kuten Eemu Myntti, Toivo Talvi, Einari Uusikylä ja Tanu Manninen olivat tehneet vuosia grafiikkaa, mutta nuorempaa taiteilijapolvea ei grafiikka kiinnostanut, eikä suuri yleisö sitä arvostanut.

Puupiirroksiani alkoi esiintyä näyttelyissäni ja yhteisnäyttelyissä. 1963 pidin ensimmäisen grafiikkanäyttelyni Helsingissä Tornin Ateljeebaarissa. Saamani kritiikki oli rohkaisevaa. Varsinainen onnenpotku oli kuitenkin pääsy mukaan "Maler aus Finnland" -näyttelyyn Länsi-Berliiniin Saksaan. Minulta oli siellä sarja puupiirroksia ja akvarelleja. Näyttely huomioitiin näyttävästi saksalaisissa lehdissä ja saamani myönteiset arvostelut ylittivät odotukseni.

Oman prässin hankinta
60-luvun alkupuolella aloin kokeilla metalligrafiikkaa, syväpainomenetelmiä. Vakavan esteen muodosti etsausprässin puute. Yritin metsästää aluksi tätä välttämätöntä välinettä Pohjanmaalta, onnistumatta. Jouduin turvautumaan hankalaan vedostustapaan: syövytettyäni levyt Vaasassa lähetin ne eräälle tutulle graafikolle Lahteen. Hän otti siellä vedokset ja palautti ne ja levyt postipakettina. On selvää että tämä käytäntö oli ajan oloon mahdoton. Lopulta minut pelasti pulasta Tapani Lemminkäinen, lahtelainen legendaarinen mestarigraafikko. Hän teetätti sikäläisessa ammattikoulussa minulle syväpainopuristimen eli prässin. Aune Mikkoselta sain metalligrafiikan alkeisopin. Allan Kuntsilta sain erinomaisia neuvoja kirjeitse. Miellyin ennen pitkää varsinkin etsaukseen, akvatintaan ja pehmeäpohjaan. Myöhemmin tutustuin ns. japanilaiseen puupiirräntään Suomen taideakatemian valistusosaston kursseilla Erkki Hervon opastuksella.

Grafiikan opettajana
Toimintani grafiikan opettajani alkoi 60-luvun puolivälin tienoilla. Järjestin taidegrafiikan kurssit Vaasassa. Siellä kokeili mm. Lea Ignatius grafiikan alkeita. Vaasan työväenopisto otti minut piirustuksen ja grafiikan opettajaksi ja näin alkoi tällä saralla tulla pikku hiljaa jälkikasvua. Tosin graafikoita ei leivota kuin liukuhihnalta, sillä jo yhden tekotavan oppimiseen saattaa grafiikassa kestää vuosia. Graafikoksi kehittyminen vaatii luontaisten lahjojen lisäksi runsaasti pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä. Etevistä oppilaistani mainitsisin erityisesti Tapani ja Juha Tammenpään. Heidän uutteruuttaan saamme kiittää siitä että Vaasa tunnetaan nykyään grafiikkakaupunkina. Tapani pani myöhemmin alulle nuorten graafikoiden biennale näyttelyt, joita järjestettiin osin taiteilijavoimin. Kun vastuu tästä kansainvälisesti merkittävästä näyttelystä on siirtynyt Vaasan kaupungille, olisi suotavaa elvyttää se pikaisesti jälleen eloon. Silloin nimitys Art City ei olisi vain juhlapuheiden fraasi.

Jouduin ennen pitkää luopumaan grafiikan opetustoiminnasta, mikä saattoi olla vain kehitykselle hyväksikin, sillä se johti eräiden välivaiheiden kautta Vaasan taidegraafikoiden työhuoneen ja yhdistyksen perustamiseen. Grafiikan välineistön monipuolistuminen ja tasokas kurssitoiminta on johtanut graafikoiden lukumäärän ja tason huomattavaan kasvuun. Jatkoin taidegrafiikan parissa vielä 80-luvulla, mutta sen jälkeen on painopiste ollut akvarellimaalauksen puolella. Teen nykyään laatan vain silloin tällöin. Olen jostain lukenut aforismin, jonka mukaan opettajan suurin onni on todeta oppilaiden jo olevan häntä etevämpiä. Tämä onni on minulle suotu.

Jorma Haavisto Taidegraafikko Vaasan taidegraafikoiden mestarijäsen